Mitä suomalaiset tekevät rentoutuakseen?

Suomalaiset ovat perinteisesti rentoutuneet saunassa, liikkumalla luonnossa ja viettämällä aikaa ystävien tai sukulaisten kanssa. Myös mökkeily kuuluu erottamattoman osana suomalaisten vapaa-ajan viettoon. Kaikki tämän päivän suomalaiset eivät kuitenkaan pidä saunomisesta. Lämpimään on kuitenkin päästävä, sillä yli puolet vuodesta maassamme on

Pelastakaa Lapset ry – Kosovo

Vuoden 1999 avustuskohteeksi yhdistyksen hallitus valitsi Pelastakaa Lapset ry:n Kosovon kohteen. Pelastakaa Lapset ry:n projektitiivistelmä Kosovon avustuskohteesta Tanskan Red Barnet (Pelastakaa Lapset) perustaa pakolaiskeskuksissa ja yksityismajoituksessa asuville Kosovon pakolaislapsille tarkoitetun lapsiohjelman Shkoderin läänissä, johon kuuluu Shkoderin kaupunki ja 15 ympäröivää

Pelastakaa Lapset ry – Sortavala

Luonnonlapsi ry:n hallitus päätti syyskuun kokouksessaan vuoden 2000 hyväntekeväisyyskohteeksi Pelastakaa Lapset ry:n Sortavalan kohteen. Sortavalan kaupungissa on n. 37.000 asukasta. Asukkaat ovat aiemmin saaneet elantonsa pääasiassa kaupasta ja maataloudesta, mutta uuden ajan myötä sovhooseja on lakkautettu ja kaupungissa on paljon